perjantai 27. helmikuuta 2015

Ensimmäinen yhteydenotto Sny:ltä

Vihdoinkin pystyn kirjoittelemaan. Olen ollut tämän viikon sairaslomalla ja lepäillyt vain, joten nyt vasta kerkeän postailemaan. Sain tiistaina kortin Sny:ltä ja kyllä kovasti ilahdutti kortti tämän sairaslomalaisen päivää ja viikkoa.


Kiva käsiala ainakin Sny:lläni on.

Nyt ei muutakun odottelemaan pakettia Sny:ltä. :)

lauantai 21. helmikuuta 2015

Ryppyvarsisukat

Sain vihdoinkin valmiiksi ryppyvarsisukat. Itseasiassa sain nämä jo alkuviikosta valmiiksi, mutta vasta nyt jaksoin ja kerkesin päättelemään.


Ryppyvarsisukat
Ohje: Ryppyvarsisukat
Lanka: Novita Nalle marjaretki lakka
Puikot: 3,0 mm
Koko: 38-39

Tykästyin kyseiseen malliin alunperin pitkän varren takia. Ajattelin nämä itselleni unisukiksi. Normi villasukat eivät meinaa pysyä jalassa yöllä ja sitten taas normi sukat alkavat ahdistaa ja hiostaa. Nämä toivottavasti pysyvät jalassa pitkän ja rypyllisen varren takia. Hieman on vissiin käsiala muuttunut kesken sukan teon kun ei raidat ihan täsmää, mutta tykkään näistä silti vaikka eivät näytäkään ihan samalta.


Nyt löytyy minultakin yksi käsityöaiheinen kirja. Kävin tänään vähän kaupoilla ja päätin pistää eurot Rakas villasukka-kirjaan. Vaikka mietin onko tälle kirjalle käyttöä, mutta enköhän tästä etsi vinkkejä sukan tekoon ja suunnitteluun. :) Nyt ei muutakun kirjaa seilailemaan ja suunnittelemaan sukkia! 

Mukavaa neulonnan täytteistä lauantaita. :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Pikkulaatikosto pinkiksi

Äiteeltä löytyi pikkunen laatikosto, joka oli aivan pakko saatava vaaleanpunaiseksi. Maaliakin oli muutaman vuoden takaa jäljellä.

Tadaa ja tässä lopputulos.

Saatiin siskon kanssa joskus tämmöset laatikostot, omani olin jo kerennyt lakkaamaan ja myymään eteenpäin. Siskon laatikosto taasen oli koskemattomana vielä, lukuunottamatta jotain pieniä kynä kirjoituksia. Jotta laatikostoa olisin kehdannut pitää esillä, oli se saatava vaaleanpunaiseksi. Tämä oli sitten parin päivän projekti, ensin pohjamaali ja sitten päällysmaali eikä yhtä maalikerrosta voinu tehdä kerralla, koska osia piti pystyä liikutella vielä maalaamisen jälkeen. Mutta hyvä tuli, paitsi että jostain kohtaa maalikerros on niin paksua, ettei laatikot kulje kunnolla. Noh kyllä se maali kuluu käytössä ja laatikot alkavat kulkemaan.

Laatikoihin päädyin laittamaan hiuspinnejä ja -ponnareita sekä koruja, pari laatikkoa ajattelin täyttää käsityötarvikkeilla, puikkoja, neuloja, ompelukonelankoja, silityskyvia yms.

Että tällästä valmistunut tällä viikolla. :)

perjantai 13. helmikuuta 2015

Ekaa kertaa käymässä Käsityö ja ompelutarvike Ansussa

Kävin keskiviikkona katselemassa paikallisen käsityökaupan tarjontaa eli Käsityö ja ompelutarvike Ansussa, Kuusankoskella.

Todellakin oli tarkoitus vain katsoa ja ehkä ostaa jotain sukkalankaa kokeiluun. Sukkalankoja en ostanut, mutta kaikkea muuta ostin.

6 kerää teeteen Aarni-lankaa valkoisena, Marks&Kattensin valkoista paljettilankaa ja puikkomitta.

Langoista olisi tarkoitus tehdä uuteen valkoiseen laukkuun sopivat pipo ja huivi.

Töitä on valmistunut tasan 0. Oli tarkoitus tehdä tämän viikon aikana kaikki keskeneräiset työt loppuun, mutta toisin kävi. Olen purkanut laatikoita ja asettautunut taloksi sekä myös käynyt salilla ja uimassa, käsitöille ei oikein ole ollut aikaa. Onneksi on viikonloppu vielä, jos saisin edes yhdet sukat valmiiksi.

Mukavaa, toivottavasti neulonnan täyteistä viikonloppua jokaiselle!

maanantai 9. helmikuuta 2015

Hyvä keino lankavaraston pienentämiseen...

On nimittäin lahjoittaa langat vaikkapa mummolle.

Novitan Pikkusisko-lankaa, 7-veljestä jämäkeriä ja jotain muuta.

Kuvassa olevien lankojen kera, aion tänään mennä tapaamaan mummoani, jos hän vaikka keksisi, mitä sais tehtyä noista langoista.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Hevosenkenkälapaset

Ajattelin tulla pikaisesti yövuoron jälkeen esittelemään lapaset, jotka sain viikonloppuna valmiiksi.

Hevosenkenkälapaset
Koko: nainen
Lanka: Novita Isoveli luonnonvalkoinen
Puikot: 5mm

Alunperin minun oli tarkoitus tehdä tästä langasta sukat. Mustat sukat, jossa valkoisia tähtiä. Harmikseni en kuitenkaan osannut hahmotella tähtiä niin ettei sukka kiristy. Idean, että teen lapaset tosta langasta, sai alkunsa viime viikolla, kun ostin ihanan uuden Guessin valkoisen laukun. Joka tietysti tarvitsi valkoiset asusteet. Pipon ja kaulahuivin aion luultavasti tehdä Novitan Hile-langasta.

Olen tykästynyt kaikenlaisiin kuvioihin lapasissa ja sukissa. Ihastuinkin alunperin Novitan Piirakkalapasiin, mutta tyhmä pää, en oikein hahmottanut kuinka kuvio tehdään, vaikka muistelen tehneeni joskus Piirakkasukat. Punomon sivuilta löysin tämän ihanan Hevosenkenkä-mallin ajattelin sen sopivan lapasiin ja tadaa, aika mageet tuli, täytyy myöntää. Peukalon tein tylsästi tutulla ja turvallisella aukkopeukalolla.

Entiselle heppatytölle nää sopii kyllä aika hyvin.

Ehdottomasti aion tehdä vielä toiset lapaset Hevosenkenkä-kuviolla, jotka aion melko varmasti antaa maailman ihanimmalle siskolle. <3

Nyt ei muuta kuin unta kaaliin ja ensi yöksi taas kutimet mukaan työhön, jos saattaisin taas jonkun työn päätökseen. :)

Mukavaa viikonalkua!