torstai 28. toukokuuta 2015

Putkisukat

Moikka ja hyvää torstai-iltaa. Minun to do-listalla on ollut pitkän aikaa tulla esittelemään teille putkisukat jotka valmistuivat jokunen aika sitten. Mutta aina oli jotain muuta parempaa puuhaa. Olen käynyt työhaastattteluissa, lukenut pääsykokeisiin ja nyt tällä viikolla vielä vähän aiempaa enemmän siivoillut siskon valmistujaisjuhlia varten. Nyt on onneksi hetki aikaa ja energiaakin on kirjoitella.

Putkisukat
Lanka: Novita 7 Veljestä värinä vaaleanliila

Nää oli kyllä varsin mukavan pieni välityö. Päädyin sukat tekemään 3o, 3n ja aina kolme kierrosta ja siirto. Toisen sukan tein sitten kiertämään toiseen suuntaan. Tykästyin tähän sukkkamalliin niin paljon, että toiset on jo tulossa. En tiedä miten noi sukat sopivat saappaisiin, mutta on ainakin kivat olosukat, kun ei tarvii miettiä miten sukat laittaa jalkaan. Ehkä jopa alan tätä sukkamallia tekemään joihinkin lahjasukkiin, niin ei tarvitse miettiä jalan kokoa, että mahtuuko vai ei.

Mutta tälläistä tänne näin torstaina. Titanium-huivi on puikoilla ja tietenkin lankana Sny:ltäni saama vironvilla. :)

torstai 21. toukokuuta 2015

Toukokuun Sny-paketti

Pienten mutkien kautta sain tänään vihdoinkin toukokuun Sny-pakettini.


Kolme kappaletta Heidi Alanderin huiviohjeita, pinkki ruusukoriste, vironvillaa, silmukkamerkkejä(mulla ei olekaan koskaan aikaisemmin ollut silmukkamerkkejä käytössä), käsirasvaa, runokirja ja karvakamu sai Dentastixejä.

Kyllä oli taas ihan odottamisen arvoinen paketti. Eikä yhtään haittaa, että yksi ohje ole englannin kielinen, aion juuri tuon langan käyttää siihen. :) Käsirasva on tuttua ja itseasiassa sitä löytyy minulta vajaa putelo, joten tarpeeseen tulee. Runokirjaa täytynee alkaa selailemaan, jos vaikka löytyis sopiva runo siskolle, joka valmistuu viikon päästä matkailualan ammattilaiseksi. :)

Mulla oli myös pari innokasta paketin avaajaa, joskin nää ei suostunu poseeraamaan. Kiitokset paketista lähettää myös Napo ja Aatu. :)

Eihän äiteen koiraa voi ilman herkkuja jättää! Poseeraus onnistuu paremmin kuin omalla koiralla. 




Nyt ei muuta kuin huivin tekoon. :)

maanantai 18. toukokuuta 2015

Hassua raitaa

Maaliskuun Sny:n  paketista löytyneistä langoista valmistui hassut raitasukat.


Ohje: Kummasta päästä?-raitasukat Jonna Hietalan kirjasta Kerällä: Kotiin ja ylle 45 nopeaa käsityötä
Koko: noin 38



Lanka oli itselle ihan uusi tuttavuus ja hyvältä vaikutti neuloa ja oli ainakin todella riittoisaa! Varmaan vielä yhden parin sukkia saattaisi noista saada... Alunperin sukat oli tarkoitus tehdä itselle, mutta kuinkas kävikään. Totesin sukkia tehdessä etten taida uskaltaa ottaa sukkia omaan käyttöön, koska äipän koiralla on karvanlähtöaika aina. Tai ainakin tuntuu siltä. Äiti tykästyi sukkiin ja uskalsi ottaa toiset sukat käyttöön. Toiset sukat ajattelin vaihteeksi lahjottaa mummolle, koska sukat eivät kiristä niin sopisivat hyvin mummolleni jolla jalat ovat hieman turvoksissa. Mutta pääasia että tulevat käyttöön.

Tällä hetkellä yritän pysyä lankojen ostokiellossa, viime kerralla kun läheisessä lankakaupassa kävin tuli liikkeen pitäjä kysymään: "Onko sulla jo langat loppu?" No ei todellakaan ole. Puikoilla on valmistumassa tällä hetkellä parit putkisukat. Ovat niin helppoja tehdä, kun suoraa pötkylää vain tekee ja varsinkin matkustellessa on vaikea kavennella ja lisäillä kantapään silmukoita kun ei meinaa pysyä laskuissa mukana..

Mutta nyt pääsykoemateriaalien kimppuun! Aurinkoista perjantaita ilahdutti viime viikolla koulusta tulleet kaksi pääsykoekutsua. :) Kyllä musta ehkä myynnin ammattilainen taitaa tulla. :)

Hyvää viikonjatkoa!

tiistai 12. toukokuuta 2015

Luomisen tuskaa...

Terveppä terve tähän hiljaiseloon.

Eipähän ole tullut kirjoiteltua saatikka tehtyä käsitöitä. Ollut niin paljon muuta ohjelmaa ettei oikein ole osannut vain olla paikallaan. Päivät ovat menneet pitkälti kaappeja siivotessa. Ihan oikeasti miten paljon ihminen kerääkään turhaa tavaraa elämänsä aikana. Siis aivan liikaa! Yritän tässä elellä mahdollisimman säästeliästä elämää ja yritän päästä kaikesta turhasta eroon. Voitteko kuvitella, että laitoin tänään uuteen kotiin menemään lähes uudet kengät, jotka ovat olleet pölyyntymässä kaapissa varmaan jo 2vuotta. Siis kahteen vuoteen en niitä pitänyt ja sitä ennen niiden käyttö oli hyvin vähäistä.

Ilmatkin ovat olleet varsin ihania ja ollaan touhuttu koirien kanssa tai siivoiltu pihaa kauniina päivänä. Pyöräilemäänkin olen päässyt. Sadepäivinä on tullut käytyä salilla ja uimassa.

Hieman ihottumakin vaivasi jonka takia käsityöt jäivät. Talvisin mun kädet ovat todella hurjassa kunnossa pakkasten ja työn takia niin tulee rasvattua koko ajan. Keväällä kun ei oo pakkasia unohtuu vapaalla se käsienrasvaus ja sitten palaan vapaalta töihin kädet ihottumaa täynnä. Tämä on joka keväinen unohdus, nyt taas on kädet paremmassa kunnossa.

Käsitöiden To do-lista vain kasvaa, joten täytynee varmaan huomisesta alkaen alkaa vähentämään töitä listasta. Intoa ainakin nyt käsitöiden tekemiseen olisi!

Mukavaa tiistai-iltaa!